Paluusuunnitelmia: Guided By Voices ja Mazzy Star

3.11.2011 10:26

Popeksentrikko Robert Pollardin johtama Guided By Voices on kertonut paluuaikeistaan. Tammikuussa näkee päivänvalon uusi albumi Lets Go Eat The Factory.

Yhtyeen edellinen albumi oli vuonna 2004 julkaistu Half Smiles Of The Decomposed. Viimeksi Robert Pollardin nimi on vilahdellut kantrilegenda Glen Campbellin viimeisen albumin Ghost On Canvas tekijäkrediteeissä. Paluuta enteili yhtyeen esiintyminen vuosi sitten levy-yhtiö Matadorin 21-vuotisjuhlissa, jota seurasi myös jenkkikiertue.

Levytysrintamalla paluun tekee ensi vuonna myös kaliforinalainen Mazzy Star. Yhtyeen edellinen albumi on vuonna 1996 julkaistu Among My Swan, jonka jälkeen solisti Hope Sandoval on nähty vierailemassa niin Jesus and Mary Chainin kuin Chemical Brothersin riveissä. Sandoval on myös tehnyt soolouraa Warm Intentions -yhtyeensä kanssa.

Mazzy Starin albumin julkaisuajankohtaa ei ole tarkennettu, mutta ensimmäinen maistiainen levyltä on jo julkaistu. Common Burnilla bändin haikean utuinen kauneus ja Sandovalin maaginen ääni on täysin ennallaan.

 

Lisää luettavaa