Parhaita uutisia Xysman ystäville: uusi levy on tekeillä! ”Kun kuulette albumin, ette unohda sitä”

23.6.2021 09:51

Grindcoren, death metalin, death’n’rollin ja garage rockin ihmeellisissä maailmoissa svengaavaa pioneerityötä tehneen Xysman aktiiviura päättyi 1990-luvun lopulla.

Uuden vuosituhannen aikana Xysma on kasannut rivinsä muutaman kerran ja soittanut kourallisen keikkoja. Yhtyeen – Janitor (laulu), Olli Nurminen (kitara), Teppo Pulli (rummut), Kalle Taivainen (basso) ja Janne Lastumäki (koskettimet) – piti palata festivaalilavoille myös kesällä 2020, mutta koronatilanne esti odotettujen konserttien toteutumisen.

Keikat ovat edelleen ”to do” -listalla, mutta mikä ilahduttavinta, luvassa on muutakin. Nimittäin Xysman ensimmäinen studioalbumi sitten vuonna 1998 ilmestyneen Girl on the Beachin.

– Kun kitaristimme Toni Stranius menehtyi vuonna 2006, soitimme Tonin muistolle järjestetyssä In Memoriam -iltamassa. Päätimme jo tuolloin tehdä uutta materiaalia ja ensimmäiset tuoreet aihiot syntyivät seuraavana vuonna, kertoo rumpali Teppo Pulli.

– Monenlaiset perhekuviot ja päivätyöt vaativat kuitenkin veronsa ja palasimme toden teolla aiheeseen vasta vuonna 2019. Siitä asti olemme säveltäneet ja treenanneet säännöllisen epäsäännöllisesti.

– Käsillä oleva biisimateriaali on siis kirjoitettu pääosin vuosina 2007–20, mutta mukana on myös joitakin vanhempia ideoita. Esimerkiksi eräs First and Magical -sessioiden (1993) riffirypäs on vihdoin löytänyt paikkansa.

Miten kuvailisit tulevaa levykokonaisuutta?

– Luvassa on tuttua Xysmaa parinkymmenen vuoden kypsytyksellä ja tuleva albumi voisi olla vaikkapa Loton (1996) seuraaja… Jos me ennen kokeilimme ja teimme, niin nyt me tiedämme ja toteutamme, sanoo Pulli.

– Mukana on sääriä kostuttavia melodioita ja palavaa riffittelyä, jota edes Naantalin VPK ei pysty tyrehdyttämään. Yhtye on myös irtautunut kaikista mahdollisista kahleista ja lisäksi olemme ottaneet rohkeita jäämurskakylpyjä, mitä tulee soundimaailmaan ja sovituksiin.

Onko albumilla jo nimi ja julkaisupäivä?

– Otsikkoa ei vielä ole. Levy ilmestyy tapahtuu näillä näkymin loppukeväästä 2022, sanoo Pulli.

– Erään asian me tiedämme varmasti: kun kuulette nimen ja myöhemmin myös albumin, ette unohda sitä!

Haastattelu on julkaistu Soundissa 6/21.
Teksti: Timo Isoaho

Lisää luettavaa