Pearl Jam -nokkamies jatkaa Mötley Crüelle kuittailua – tällä kertaa sohitaan Tommy Leetä arkaan paikkaan

8.2.2022 21:24

Uutisoimme viikonloppuna Pearl Jam- ja Mötley Crüe -johtohahmojen sanasodasta. Kaikki alkoi, kun Eddie Vedder totesi The New York Times Magazinen haastattelussa halveksineensa 1980-luvun lopulla tiettyjä metallibändejä, ja nosti näistä yhdeksi esimerkiksi Mötley Crüen.

”Girls, Girls, Girls ja Mötley Crüe: haistakaa vittu. Vihasin sitä”, mies tylytti.

Eipä aikaakaan, kun Nikki Sixx kommentoi haastattelua toteamalla Twitterissä Pearl Jamin olevan ”yksi kaikkien aikojen tylsimmistä bändeistä”.

Pearl Jam -leiri ei jättänyt asiaa tähän. ”Me rakastamme tylsistyneitä fanejamme”, yhtye twiittasi myöhemmin innokkaista keikallaan taltioiduista faneista jakamansa videon yhteydessä.

Saaga sai vielä lisää jatkoa Vedderin esiintyessä soolokeikalla New Jerseyn Newarkissa.

Vedderillä oli sanansa sanottavana paikalla olleelle yleisölle ennen taustayhtyeessään huhkivan Red Hot Chili Peppers -rumpali Chad Smithin rumpusooloa.

”Tuon rumpusetin — tuon hopeisen, kauniin masiinan, jonka moottori hän on — ei tarvitse nousta tai pyöriä tehdäkseen työnsä”, Vedder lausahti. ”Halusin vain huomauttaa tästä.”

Vedderhän viittaa toteamuksellaan suoraan Mötikän keikoilta tuttuun rumpusooloon, jonka olennainen osa on Tommy Leen ympäriinsä vatkaava rumpusetti.

Lisää luettavaa