Pelle Miljoona ja Andy McCoy ovat yhdessä taas – Pelle Miljoona Oy palaa keikoille tunnetuimmassa kokoonpanossaan

Huomio, vanhan koulukunnan suomirockin ystävät! Nyt olisi tarjolla kiinnostava tiedoksianto. Pelle Miljoona nimittäin tuo osakeyhtiönsä jälleen keikkalavoille, ja tällä kertaa mukana on koko alkuperäinen soittajakaarti.

Yhtyeessä soittavat Pelle Miljoonan lisäksi Andy McCoy, Ari Taskinen, Sami Yaffa ja Tumppi Varonen. Kokoonpano esiintyy 20. lokakuuta Espanjan Fuengirolassa, ja sen jälkeen vuorossa on 18 keikan Suomen-kiertue, joka huipentuu 19. tammikuuta isoon konserttiin Helsingin Jäähallissa.

Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2011, kun alkuperäiskokoonpano on yhdessä lavalla. Oy oli kyllä aktiivinen myös muutama vuosi sitten, mutta tuolloin Sami Yaffa ei ollut kokoonpanossa.

Pelle Miljoona Oy on levyttänyt kunnioitettavan kavalkadin kotimaisen rockin tunnetuimpia ikivihreitä – sekä Moottoritie on kuuma, Juokse villi lapsi että Olen kaunis ovat tuttuja Oy:n repertuaarista. Ankaraa yhteislaulua on siis odotettavissa!

Pelle Miljoona Oy:n Suomen-kiertue etenee seuraavasti:

14.11. Kuusankoskitalo, Kouvola
16.11. Rewell Center, Vaasa
17.11. Kampushalli, Kokkola
21.11. Logomo, Turku
22.11. Tampere-talo, Tampere
23.11. Radisson BLU, Oulu
24.11. Teatria, Tornio
28.11. Savonlinnasali, Savonlinna
29.11. Teatteri Provinssi, Salo
1.12. Akustiikka, Ylivieska
5.12. Mikaeli, Mikkeli
8.12. Lahti Halli, Lahti
13.12. Hyvinkääsali, Hyvinkää
14.12. Kulttuurikeskus Virta, Imatra
15.12. Hotelli Waltikka, Valkeakoski
16.12. Promenade, Pori
18.1. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
19.1. Helsingin jäähalli, Helsinki