Pidätkö yhtyeestä nimeltä Tiisu? Varoitettakoon, että tänä vuonna on tasan yksi mahdollisuus nähdä bändi keikalla

25.4.2018 14:14

Mikäli Tiisu-orkesterin tekemiset ovat mieleesi, nyt kannattaa olla tarkkana. Bändi nimittäin tiedottaa olevansa murrosvaiheessa: ”Tästä touhusta tuntui tulevan väärällä tavalla liian vakavaa”, kertoo laulaja Henrik Illikainen, ja näin ollen orkesteri on vetäytynyt hetkeksi tauolle. Kauanko tauko kestää ja mitä sen jälkeen tapahtuu, siinäpä kysymys.

Tiisu ei ole kuitenkaan hylännyt kannattajiaan tyystin. Yhtye soittaa tänä vuonna yhden ainoan keikan, ja se järjestetään Helsingin Ääniwalli-klubilla 19. toukokuuta. Kannattaa siis pikkuhiljaa vierailla Tiketin sivuilla lippuostoksilla, mikäli haluat mukaan, sillä kiinnostuneita oletettavasti riittää. Sisään pääsee 14,50 euron hintaan.

Illan aikana esiintyy myös Ursus Factory sekä mysteerinen yllätysesiintyjä, joka julkistetaan ”tässä jossain välissä”. Mikä sieltä mahtaa tulla? Se selviää aikanaan oletettavasti tapahtuman Facebook-sivulla, joten laita sekin seurantaan.

Lisää luettavaa