Popeda-ikonilta keväällä kymmenes soololevy

4.2.2015 10:38

Pate Mustajärvi julkaisee 10. soololevynsä Taivas on täynnä 27. maaliskuuta. Popeda-ikoni esitteli levyn ensimmäisen singlen Parempaa elämää syksyllä juuri valmistuneen Solo Sokos Hotel Torni Tampereen katolla.

Uusi single Ei luotu kestämään julkaistaan digitaalisesti ensi viikon perjantaina.

− Sorvi annettiin nuarille tamperelaiskolleille ja syntyi upeeta jälkee, Pate Mustajärvi kommentoi tiedotteessa.

Kappaleen ovat kirjoittaneet Lovexin tuottajana ja kosketinsoittajana tunnettu Christian ja laulaja-biisintekijä Marko Meronen.

− Kuten tiedetään, syyt eroihin ovat sekä samanlaisia että erilaisia. Tässä kappaleessa painottuu, ettei parisuhdetta saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Suhdetta pitää sekä kunnioittaa että vaalia. Kappale kuvaa myös vastuunottoa omista virheistä ja valaa uskoa, että virheistä voi oppia, vaikka hinta tuntuisi kohtuuttoman kovalta, Christian toteaa.

− Popedan todistajia siteeraten, kyä näin o. Hieno biisi laulettavaksi! On aina mukavaa, kun saa tehdä töitä uusien freessien lauluntekijöiden kanssa, Mustajärvi sanoo.

Lisää luettavaa