Primal Screamin Screamadelica-albumilta tuttu laulaja Denise Johnson, 56, on kuollut

Johnson teki urallaan yhteistyötä myös mm. A Certain Ration, New Orderin ja Pet Shop Boysin kanssa.
29.7.2020 14:17

Laulaja Denise Johnson menehtyi maanantaina 27. heinäkuuta kotonaan Englannin Manchesterissa. Suru-uutisesta kertoi tämän perhe ja aiheesta on uutisoinut muun muassa BBC. 56-vuotiaana menehtyneen Johnsonin kuolinsyytä ei ole vahvistettu, mutta perheen mukaan laulaja oli sairastellut viime aikoina.

Johnson muistetaan parhaiten kytköksistään Primal Scream -yhtyeeseen, jossa hän lauloi pääasiassa taustoja vuosina 1990-1995. Hän oli mukana bändin läpimurtolevy Screamadelicalla (1991) sekä vuoden 1994 Give Out But Don’t Give Up -albumilla ja toimi liidilaulajana muun muassa Don’t Fight It, Feel It -singlellä sekä Screamadelican nimikkokappaleella.

Primal Screamin lisäksi Johnson teki 30 vuoden ajan yhteistyötä myös manchesterilaisen A Certain Ratio -yhtyeen kanssa esiintyen näiden keikoilla ja laulaen näiden levyillä. Lisäksi hän lauloi urallaan taustoja muun muassa New Orderin, Johnny Marrin ja Bernard Sumnerin Electronic-duon, Pet Shop Boysin, Bernard Butlerin, Pet Shop Boysin ja Bad Boys Bluen levyillä.

Johnsonin oli tarkoitus julkaista syyskuussa ensimmäinen sooloalbuminsa Where Does It Go.

Lisää luettavaa