Puddle of Mudd -laulajan alamäki ei ota taittuakseen – mies aiheutti jälleen hämmennystä ja huolta kummallisilla lavaspiikeillään

Wes Scantlin vuonna 2011.

Yhdysvaltalaisen post-grunge-yhtye Puddle of Muddin solisti Wes Scantilin alamäki on ollut pitkä ja jyrkkä. Vuosituhannen vaihteessa miljoonia myynyttä miestä on milloin kärrätty käsiraudoissa putkaan omalta keikaltaan, milloin pidätetty rattijuopumuksesta ja huumeiden hallussapidosta. Onpa mies päätynyt Los Angelesin kodissaan tarpeeksi sekoiltuaan raskaasti aseistetun virkavallan piirittämäksikin. Vaikka hämärät lavaspiikit ovat edellä mainittuihin tempauksiin verrattuna vielä suhteellisen kevyttä kauraa, ne kertovat yhtä kaikki omaa karua kieltään miehen viime vuosien mielenliikkeistä.

Tällä kertaa Scantlin herätti huolta viime viikon lauantaina heittämällään keikalla Virginian Lynchburgissa. Mies nimittäin aloitti Metal Sucksin mukaan epämääräisen Stone Sourin Through the Glass -versioinnin kesken oman yhtyeensä Blurry-vetoa ja innostui heti perään muistelemaan vanhoja ystäviään melko hämmentävällä monologilla.

”Stone Sour, rakastan teitä kaverit. Rakastan teitä. Olette mahtavia. Tavallaan maagisia. Ne jätkät ovat viileitä. Luoja siunatkoon Paulia. Luoja siunatkoon sielusi Paul. Minun olisi pitänyt olla tukenasi hemmo. Minun olisi pitänyt olla tukenasi”, mies aloitti vain siirtyäkseen astetta synkemmille vesille: ”Tulen kaipaamaan Slipknotin Paulia. Tulen kaipaamaan Drowning Poolin laulajaa niin kauan kuin elän. Meidän täytyy pitää näitä kavereita silmällä. Menetän paljon ystäviä.”