Sisäpiirilähteiden mukaan Queen-yhtye käy parhaillaan neuvotteluja tuotantonsa oikeuksien myymisestä. Bloombergin mukaan Sony on tällä hetkellä vahvin ostajaehdokas, mutta neuvotteluja on käyty myös Disneyn (joka omistaa jo osan oikeuksista Pohjois-Amerikassa) ja Universalin kanssa. Kauppasumman kerrotaan pyörivän ennätyksellisessä 1,2 miljardin dollarin tuntumassa. Billboard on lähestynyt Sonyn ja yhtyeen edustajia, mutta nämä eivät ole vastanneet kommenttipyyntöihin.
Eräiden lähteiden mukaan basisti John Deacon ei kuitenkaan ole myymässä osuuksiaan, mikä tekee kaupasta ja sopimisesta vaikeampaa ja saattaa potentiaalisesti – kuten kävi taannoin Pink Floydin tapauksessa – jopa vesittää koko kaupanteon.
Vuonna 1970 alkunsa saanut Queen on yksi maailman menestyneimpiä ja myydyimpiä rockyhtyeitä. Bändin mittava katalogi käsittää 15 studioalbumia ja lukuisia hittejä kuten Bohemian Rhapsody, We Will Rock You, We Are The Champions, Another One Bites The Dust, Radio Ga Ga, Under Pressure ja Don’t Stop Me Now. Luminaten mukaan yhtyeen levyjä on myyty vuodesta 1991 lähtien yli 38 miljoonaa pelkästään Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisia striimauksia on kertynyt lähes 46 miljardia.