Ray Charlesin, James Taylorin, Bill Withersin ja Jackson Fiven kanssa työskennellyt kosketinsoittaja-tuottaja Clarence McDonald on kuollut

R.I.P. Clarence "Mac" McDonald, 24.2.1945 - 21.7.2021

Pianisti, säveltäjä, sovittaja ja tuottaja Clarence ”Mac” McDonald on kuollut. Syöpää sairastanut McDonald menehtyi 21. heinäkuuta 76-vuotiaana. Muusikon läheiset ovat vahvistaneet suru-uutisen Variety-lehdelle.

Clarence McDonald osoitti musiikillista lahjakkuutta jo hyvin nuorena ja soitti monia eri soittimia. Hänen ensimmäinen instrumenttinsa oli sopraanosaksofoni, jonka jälkeen hän siirtyi vetopasuunan, baritonitorven ja sousafonin kautta lopulta pianoon, jonka koki antavan hänelle riittävästi haastetta. 16-vuotiaana McDonald soitti jo yökerhoissa koulunkäynnin ohessa.

1960-luvun alussa McDonaldista tuli losangelesilaisen Hi-Fi’s -lauluryhmän musiikillinen johtaja. Ryhmä vaihtoi nimekseen Vocals ja edelleen Versatileksi ja lopuksi 5th Dimensioniksi, joka kiersi 60-luvun puolivälissä Ray Charlesin lämmittelijänä. McDonald palveli Vietnamin sodassa 1966-1968 ja ryhtyi palattuaan sessiomuusikoksi muun muassa Motownilla, jossa tämä äänitti muun muassa Diana Rossin, Gladys Knightin ja Jackson Fiven kanssa – McDonald on esimerkiksi mukana Jackson Fiven ensimmäisellä hitillä I Want You Back.

Yli 50 vuotta kestäneellä urallaan McDonald soitti koskettimia muun muassa James Taylorin albumeilla Gorilla (1975), In The Pocket (1976) ja JT (1977) ja kiersi tämän kanssa vuosina 1975-1978. Hän teki yhteistyötä lisäksi muun muassa Hall & Oatesin, Barbra Streisandin, Aretha Franklinin, Tina Turnerin, Justin Timberlaken ja The Temptationsin kanssa. Vuonna 2004 hän sovittiRay Charlesin ja Gladys Knightin Heaven Help Us All -dueton (jolla hän itse myös soitti), joka voitti parhaan gospel-esityksen Grammy-palkinnon.

McDonald toimi myös tuottajana ja tuotti urallaan muun muassa Emotionsin Rejoice-albumin yhdessä Maurice Whiten kanssa. Levy poiki muun muassa Grammy-palkitun Best Of My Love -menestyshitin. McDonald tuotti myös Bill Withersin Menagerie-albumin, jolla on mukana muun muassa Lovely Day -klassikkokappale.