Red Hot Chili Peppersin ex-kitaristi ei välitä bändin uusista levyistä – ”Me teimme yhdessä coolimpaa musiikkia”

"En halua koskaan sanoa mitään negatiivista toisten musiikista, mutta olin järkyttynyt, kun kuulin ne levyt", myöntää Josh Klinghoffer.
6.4.2023 17:50

Red Hot Chili Peppersin riveissä kymmenen vuotta ollut, kahdella levyllä soittanut kitaristi Josh Klinghoffer joutui 2019 astumaan sivuun bändiin paluun tehneen kitaristi John Fruscianten tieltä. Fruscianten paluun jälkeen yhtye on julkaissut jo kaksi pitkäsoittoa, Unlimited Love ja Return of the Dream Canteen, jotka ilmestyivät molemmat viime vuonna ja jotka sisältävät kumpainenkin 17 biisiä. Tuoreessa brasilialaisen 5 Notas -podcastin haastattelussa Josh Klinghoffer sanoo, ettei ollut levyistä järin vaikuttunut.

”En tainnut kuunnella jälkimmäistä edes loppuun asti. Yritin kerran kuunnella sen läpi ennen kuin nousin lentokoneeseen ja pääsin ehkä jonnekin yhdeksänteen biisiin asti. En muista kuunnelleeni sitä sen pidemmälle”, Klinghoffer myöntää.

”Olen rehellisesti sitä mieltä, että me teimme yhdessä coolimpaa musiikkia. En halua koskaan sanoa mitään negatiivista toisten musiikista, mutta olin järkyttynyt, kun kuulin ne levyt.”

Klinghoffer, joka teki Fruscianten kanssa yhteisen A Sphere in the Heart of Silence -albumin vuonna 2004, ei kuitenkaan kanna kaunaa Frusciantelle ja sanoo olevansa milloin tahansa valmis tekemään taas yhteistyötä, oli kyse sitten studio- tai keikkahommista.

”Minusta olisi hauska soittaa niitä biisejä. Mehän emme koskaan soittaneet niitä livenä. Mutta emme juuri pidä yhteyttä näinä päivinä. Olen kuitenkin aina pitänyt hänestä suuresti ja pidän yhä. Hän on yksi suosikkimuusikkojani ja -biisintekijöitä. En siis ole yhtään sitä ajatusta vastaan.”

Lisää luettavaa