Refused saapuu loppuvuodesta Suomeen – Julkaisee sitä ennen uuden levyn

Ensimmäisestä singlestä on tarjolla pieni teaser-pala.
25.7.2019 11:27

Hardcorea, metalia ja punkia yhdistelevä ruotsalaispoppoo Refused julkaisee 18. lokakuuta uuden pitkäsoittonsa War Music. Ensimmäinen singlelohkaisu Blood Red näkee päivänvalon perjantaina 2. elokuuta, mutta tarjolla on jo pieni ensipuraisu teaser-videon muodossa. Voit katsoa videon tuosta yläpuolelta.

Yhtye aikoo myös kiertää loppuvuodesta Pohjoismaita uuden levyn tiimoilta ja saapuu retkellään myös Suomeen. Yhtye nähdään Helsingin The Circuksessa 17. joulukuuta. Liput tulevat bändin antamien tietojen mukaan myyntiin maanantaina 29. heinäkuuta.

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa