Ritchie Blackmore ottaa musiikin vakavasti: ”Minua ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat musiikista ’hauskana'”

27.3.2018 08:21

Ritchie Blackmore tunnetaan miehenä, jota ei kannata liiemmin ärsyttää. Tämän ovat saaneet tuta sekä bändikaverit että esimerkiksi Deep Purplen keikkoja kuvanneet kameramiehet, kun Blackmore on viskonut erinäisiä käsillä olevia esineitä edellä mainittuja kohti vihastuessaan. Niinpä ei tule suurena yllätyksenä, ettei Blackmore ajattele liiemmin hauskanpitoa kitaraan tarttuessaan.

Tämä tuli selväksi tuoreessa Loudwiren haastattelussa, jossa Blackmorelta kysyttiin kaikenlaisia asioita muun muassa siitä, kenen laulajan kanssa hän on työskennellyt urallaan mieluiten (vaimo Candice Night, luonnollisesti), mistä hän puhui Ian Gillanin kanssa tämän edellisen kerran tavatessaan (Thamesia pitkin kulkevista laivoista) ja mitkä ovat hänen lempilinnojaan (Schloss Waldeck ja Schloss Gothenburg tulevat ensimmäisinä mieleen). Toimittaja kysyi Blackmorelta myös, miten hän rentoutuu, kun kitaristi on aiemminkin sanonut, ettei tee niin ainakaan musiikin parissa.

”Minua ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat musiikista ’hauskana’. Musiikin pitäisi olla jotain, joka liikuttaa, stimuloi ja kiihdyttää sinua. ’Hauska’ on ontto sana, jolla ei ole mitään tekemistä hyvän musiikin kanssa”, Blackmore sanoo.

”Kyllä minä joskus huvittelen soittamalla jotain Woolly Bullya, mutta ei sellainen ole asialistallani. Otan musiikin vakavasti. Minusta on vaikeaa rentoutua. Rentoudun, kun olen kotona perheeni ja kotieläimieni kanssa tai lähtemällä pitkälle kävelylle.”

Ihan virkistävää kuulla vaihteeksi tällaista puhetta, kun aika usein nykyään tulee vastaan asennetta, että artisti on etupäässä viihdyttäjä. Ei sellaisessakaan ole sinänsä vikaa, mutta onhan populaarimusiikissakin kysymys parhaimmillaan aika paljon suuremmista asioista kuin ahterin heiluttamisesta.

Suomessa Blackmore vakavoituu Helsingin Hartwall-areenalla 13. huhtikuuta, kun miehen johtama Rainbow-kokoonpano saapuu maahamme konsertoimaan.

Lisää luettavaa