Ian Gillan puhui taas hieman aiheesta nimeltä Ritchie Blackmore – kitaristi ei tosiaan tainnut olla kovin helppo bändikaveri

Gillanin mukaan oli kuin "sade olisi lakannut ja aurinko alkanut taas paistaa", kun Blackmore erosi bändistä.

Deep Purple.

Nyt lienee viimeistään varmaa, ettei kitarajumala Ritchie Blackmorea nähdä enää Deep Purplen riveissä. Osasyy tähän on laulaja Ian Gillanin mukaan, ettei Blackmore ylipäätään ole enää varsinaisesti kitarajumala, mutta lisäksi bändi ei halua palata ”siihen kurjuuteen”.

Asia tuli puheeksi The Vinyl Guide -podcastin haastattelussa, kun Gillanilta kysyttiin jälleen, voisiko Blackmore palata bändiin. Edellisen kerran Gillan kommentoi aihetta (yhtä happamaan sävyyn) elokuussa.

”Ritchie on soittanut lauluntekijämusiikkia melkein 25 vuoden ajan, ja nyt hän laittoi pystyyn Rainbow’n muutamaa keikkaa varten. Jotkut ystäväni pitävät häntä suoranaisena jumalana, mutta hekin sanovat, ettei hän soita enää rockia kuten ennen”, Gillan sanoo.

”Yritän nyt olla tässä niin ystävällinen kuin voin, koska Ritchie ja minä tulemme nykyään toimeen ihan hyvin. Välillämme ei ole enää suurta vihamielisyyttä.”

Hivenen verran katkeruutta Gillanin puheista kuitenkin erottaa. Hän sanoo, että yhtyeen haavat olisivat aikanaan voineet parantua vuodessa, mutta mikään parantuminen ei onnistu, jos haava aukaistaan yhä uudestaan – ja onhan tuossa vuosien varrella tosiaan sanottu kaikenlaista.

”Me olemme yhtyeen kesken nyt onnellisesti naimisissa. Ritchie ja bändi sen sijaan kävivät läpi avioeron. Hän lähti pois kesken kiertueen, ja oli kuin sade olisi lakannut ja aurinko alkanut taas paistaa. Siltä se tuntui”, Gillan sanoo.

”Ritchie oli vaikea tyyppi, sitä ei käy kieltäminen. Yhtäkkiä Ian Paice oli taas onnellinen, Jon Lord samoin, Roger Glover tuli takaisin varjoista. Kaikki alkoivat taas tuntea itsensä normaaleiksi ihmisiksi.”

”Ian Paice sanoi sen parhaiten: Miksi haluaisin mennä takaisin siihen kurjuuteen? Se olisi ihan kuin joku sanoisi, että olet nyt onnellisesti naimisissa, mutta minä haluan, että palaat kaiken katkeruuden jälkeen yhteen ex-vaimosi kanssa – ihan vain faniesi vuoksi. Ei tule tapahtumaan.”

Eiköhän se ollut sitten siinä. Hyvinhän se Morsekin vetää, ei siinä mitään.