Rob Halford on edelleen järkyttynyt Judas Priest -kitaristin sairaskohtauksesta – ”On aivan uskomatonta että hän soitti sen biisin loppuun”

11.10.2021 21:45

Judas Priest -keulakuva Rob Halford kertoo olevansa edelleen järkyttynyt yhtyeen kitaristi Richie Faulknerin saamasta äärimmäisen hengenvaarallisesta sairaskohtauksesta.

Faulknerin aortta repesi yhtyeen festivaalikeikan aikana ja mies kiidätettiin sairaalaan, jossa hänelle tehtiin yli kymmenen tuntia kestänyt avosydänleikkaus.

Yhtye on sittemmin siirtänyt jäljellä olleet Yhdysvaltain-kiertueen keikkansa.

”Hyvä uutinen on, että hän on toipumassa, ja hänen terapiansa muodostuu kitaran syliin nappaamisesta ja uusien kappaleiden työstöstä sekä valmistautumisesta seuraavaan keikkasatsiin”, Halford kertoo Heavy Consequencen haastattelussa. ”Olen keskustellut hänen kanssaan pari kertaa ja hän kuulostaa hyvävointiselta. Odotan kuulevani että hän on saanut kitaran käsiinsä — hän on luultavasti tehnnyt jo niin ja hänen lääkärinsä ovat sanoneet ’Laita se kitara pois!'”

Faulkner itse kertoi tunteneensa huimausta Louder than Life -festivaaleilla soitetun setin päättäneen Painkillerin aikana.

”En kykene vielä katsomaan sitä”, Halford sanoo viitaten Youtubestakin löytyvään videomateriaaliin Faulknerin otteista sairaskohtauksen kourissa. ”Olen edelleen järkyttynyt. Jossain vaiheessa voin yrittää katsoa kuvanauhaa, mutta [Faulkner] sanoi itse nähneensä nauhoitteella kuolemaa tekevän miehen, mikä oli tietysti ihan totta.”

”On aivan uskomatonta että hän soitti sen biisin loppuun, tuli pukuhuoneeseen ja vaihtoi vaatteensa”, Halford jatkaa. ”Vielä senkin jälkeen kun ensihoitajat sanoivat, että hänen tulisi mennä sairaalaan, hän sanoi ’Joo, tulen takaisin. Menin kotiin pariksi päiväksi, nähdään jätkät Denverissä’, käveli ulos ovesta ja varmaankin alle tuntia myöhemmin hän oli yli 10 tuntisessa sydänleikkauksessa. Se on yksinkertaisesti vain uskomatonta.”

Lisää luettavaa