Royal Blood ensimmäiselle omalle keikalleen Suomeen – brittiduo nähdään kesällä Helsingissä

24.4.2019 19:10

Royal Blood tulee, oletko valmis? Brittiläisten Mike Kerrin ja Ben Thatcherin perustama orkesteri saapuu kesällä ensimmäiselle ikiomalle Suomen-keikalleen. Kaksikko esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 30. heinäkuuta.

Ensimmäisen kerran suomalaisyleisö pääsi ottamaan duoon tuntumaa, kun orkesteri esiintyi vuonna 2017 Ilosaarirockissa. Samana vuonna julkaistiin myös yhtyeen toinen levy How Did We Get So Dark, jonka jälkeen bändi onkin pysynyt kiireisenä keikkarintamalla.

Lipunmyynti Kulttuuritalon-keikalle alkaa 26. huhtikuuta Ticketmasterissa. Hintaa pääsylipuilla on 29,50–45,50 euroa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa