Rush-kitaristi muistelee oppineensa kantapään kautta, että ennen keikkaa ei kannata polttaa jointtia

Brill / Ullstein Bild / All Over Press

"Kaikki kuulosti hassulta eivätkä käteni ja aivoni keskustelleet keskenään", Alex Lifeson muistelee.

Kanadalainen progesuuruus Rush julkaisi viime perjantaina 40-vuotisjuhlapainoksen Moving Pictures -klassikkoalbumistaan. George Stroumboulopoulos haastatteli yhtyeen laulaja-basisti Geddy Leetä ja kitaristi Alex Lifesonia julkaisun tiimoilta House of Strombo -podcast-sarjassaan ja puhe kääntyi jossain kohtaa nautintoaineisiin sekä niiden käyttämiseen kiertueella ja keikoilla.

”Olimme hyvin kurinalaisia, mitä keikkoihin tulee. Emme ottaneet edes kaljaa rumpusoolon aikana”, Lifeson sanoo ja muistaa oppineensa kantapään kautta, että päihteet ja soittohommat kannattaa pitää suosiolla erillään.

”Poltin kerran ennen treenejä kunnon jointin. Jamittelimme ensin 20 minuuttia sellaista psykedeelistä surffimusaa ja se oli ihan mahtavaa. Kaikilla oli hauskaa. Mutta sitten aloimme soittaa keikkasettiä läpi… Kaikki kuulosti hassulta eivätkä käteni ja aivoni keskustelleet keskenään. Geddy vilkuili minua monta kertaa, että mitä helvettiä tuolla tapahtuu?”

”Teimme mokia mokien perään. En malttanut odottaa, että se oli ohi. Mutta opin sentään tärkeän läksyn: älä polta jointtia ennen keikkaa”, Lifeson toteaa.

”Olihan meilläkin hetkiä, kun soitimme aivan liikaa keikkoja putkeen ja huumeita vain tuli meille joka suunnasta. Mutta jollain tavalla me onnistuimme pitämään itsemme kasassa. Arvostimme työtämme ja keikkojemme laatua niin paljon, ettemme antaneet niiden koskaan tulla häiriöksi”, Lee komppaa.

Stroumboulopoulos nostaa esille Kiss-basisti Gene Simmonsin Rush-dokumentissa heittämät kommentit siitä, miten bändien yhteiskiertueella Simmons löysi keikan jälkeen Rushin tyypit hotellihuoneesta lukemassa kirjoja kaikessa hiljaisuudessa. Lee vastaa tähän nauraen:

”No joo, mutta me olimmekin todella pilvessä!”

Katso koko House of Strombo -haastattelu alta: