Saatanan sinetti, Uhrilahja ja Machete – Ajattaran uusi levy tarjoaa ennakkotietojen perusteella tutun hurmeista menoa

14.2.2017 11:01

Teksti: Janne Ollikainen

Vuonna 1996 perustettu Ajattara rikkoo keväällä kuuden vuoden hiljaiselonsa, kun yhtye julkaisee 12. toukokuuta yhdeksännen studioalbuminsa. Levyn nimeksi on varmistunut Lupaus.

Tätä nykyä Ajattara toimii Svart Recordsin suojissa. Uudesta levystä julkaistaan cd- ja tuplavinyylipainokset, joista jälkimmäisessä on mukana kolme ekstrabiisiä.

”Levy on äänitetty Espanjan Andaluciassa, Àloran vuoristossa sijaitsevassa Casa de la Musica -studiossa. Espanjan karun ympäristön keskellä on luotu Ajattaran toistaiseksi raain ja henkilökohtaisin teos, kuin oodi ihmisen syvimmille menetyksille ja kärsimyksille”, bändi kertoo tiedotteessa.

Levyn kansikuvaa ja kappalelistaa voi ihailla alapuolelta. Ihan taattua Ajattaraa näyttää biisilistan perusteella olevan tulossa.

Lupaus-cd:
1. Saatanan sinetti
2. Ristinkirot
3. Suru
4. S.I.N.Ä.
5. Amen
6. Ave Satana
7. Uhrilahja
8. Lupaus
9. Machete

Lupaus-vinyylin bonarit:
1. Saatana Palvoo Meitä
2. Mitä Kuolema Parantaa?
3. Massat

Lisää luettavaa