Scandinavian Music Group erikoiskiertueelle – normaalioloissa kookas yhtye esiintyy keväällä triona

12.12.2022 12:20

Scandinavian Music Group suuntaa ensi keväänä tien päälle, mutta tällä kertaa keikkakuviot poikkeavat tavallisesta. Yhtyeessä musisoi normioloissa seitsemän jäsentä, mutta tulevilla keikoilla lavalla nähdään vain kolme SMG-muusikkoa. Vaihtelu virkistää!

Tiedotteen mukaan trio-idea syntyi syksyllä 2021, kun yhtyeen alkuperäisjäsenet Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja Antti Lehtinen esittivät Superwood-festivaalilla tulevan albuminsa kappaleita. Kokemus oli mitä ilmeisimmin miellyttävä, sillä samanmoisia kolmen koplan keikkoja julkistettiin nyt yhdeksän kappaletta lisää. Tai ehtihän yhtye tietty tehdä täydellä miehistöllä 20-vuotisjuhlakiertueen tässä välissä.

Melasniemi, Kokkonen ja Lehtinen kiertävät Suomea ensi vuonna alle listatun aikataulun mukaisesti. Keikoilla kuullaan Ikuinen ystävä -levyn kappaleiden lisäksi vanhempaa materiaalia varta vasten näille keikoille sovitettuina versioina.
10.2. G Livelab, Helsinki
11.2. G Livelab, Tampere
17.2. Dynamo, Turku
18.2. Suisto, Hämeenlinna
23.2. Louhisali, Espoo
24.2. Kalevan Navetta, Seinäjoki
25.2. Maxim, Kuopio
4.5. On The Rocks, Helsinki
5.5. TTT-Klubi, Tampere

Lisää luettavaa