Rockveteraani Scorpionsin oli tarkoitus esiintyä tulevana viikonloppuna Meksikon pääkaupungissa Mexico Cityssä järjestettävässä Vive Latino Festivalissa. Nyt yhtye on kuitenkin joutunut perumaan esiintymisensä, koska bändin laulaja Klaus Meine, 75, ei ole toipunut taannoisesta leikkausoperaatiosta toivotulla tavalla.
”Raskain sydämin joudun ilmoittamaan, että Scorpions ei esiinny Vive Latino Festivalissa. Joudumme perumaan, koska kävin hiljattain vaikeassa selkärankaleikkauksessa. Lääkärini uskoivat, että olen taas kunnossa ja jaloillani keikkaan mennessä ja vaikka kuntoutus onkin edennyt, valitettavasti en ole palautunut odotetulla tavalla. Keskusteltuani hoitotiimini kanssa he tulivat siihen tulokseen, etten ole tarpeeksi kunnossa matkustaakseni ja antaakseni teille keikan, jonka ansaitsette. 12-tuntinen lento ja esiintyminen 2000 metrin korkeudessa ovat haaste kenelle tahansa”, Meine kirjoittaa yhtyeen nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Yhtyeen on tarkoitus aloittaa 11. huhtikuuta Las Vegas -residenssi, joka kestää aina 3. toukokuuta asti. Toivottavasti laulaja on siihen mennessä taas esiintymiskunnossa. Paranemisia ja voimia siis Meinen suuntaan!