”Se tulee tuhoamaan heidät” – John Bonhamin poika povaa vaikeuksia hurjassa nosteessa olevalle rock-lupaukselle

Kaikkien aikojen rumpaliksi monasti tituleeratun Led Zeppelin -kannuttaja John Bonhamin poika Jason ei pidä siitä, että hurjassa nosteessa olevaa Greta Van Fleetiä vertaillaan hänen edesmenneen isänsä yhtyeeseen. Mies kommentoi aihetta Q103 Albany -radiokanavan haastattelussa, jonka voit kuunnella yltä.

”Jos olisin Robert [Plant], olisin ärsyyntynyt”, mies tokaisee. ”Olisin ärsyyntynyt siitä, että ihmiset sanoisivat hänen [GvF-solisti Josh Kiszka] kuulostavan Robertilta. Robert ei kuulostanut samalta. Nuorempana hänen äänensä oli aivan toisessa luokassa. Ei riitä, että hän [Kiszka] laulaa korkealta ja pitää kättä lonkallaan. Pelkäänpä pahoin, että hype bändin ympärillä tulee tuhoamaan heidät.”

”Toivon heille kaikkea hyvää. Ihmisten pitäisi vain digata heistä omana itsenään, eikä vertailla Led Zeppeliniin, sillä se tulee koitumaan heidän kohtalokseen. Se tulee maksamaan heille. Usko pois, ei ole helppoa soittaa rumpuja kun isäsi on John Bonham. Vertailut ovat joskus se kaikkein vaikein este ylitettäväksi.”

Bonhamin itsensä mielestä Greta Van Fleet onkin lähempänä 90-luvun perinnerock-suuruutta kuin Zeppeliniä.

”Minulle tulee heistä enemmänkin mieleen Black Crowes kuin Led Zeppelin.”