Sex Pistolsin managerin poika aikoo polttaa miljoonien arvosta punk-muistoesineitä – John ”Rotten” Lydon ärähti

20.5.2016 12:05

Sex Pistolsin managerina toimineen Malcolm McLarenin ja vaatesuunnittelija Vivienne Westwoodin poika Joe Corré on uhkaillut polttavansa 5 miljoonan punnan eli hieman alle 7 miljoonan euron arvosta punk-muistoesineitä. Esineet kuuluvat Corrén omaan kokoelmaan.

Corrén tempaus on vastalause punkin valtavirtaistumisesta ja valtaa pitävien hyväksynnälle – kuningatar Elizabeth II kun on antanut vuodelle 2016, jota punkin syntyvuotenakin pidetään, siunauksensa.

– Punk on muuttunut muutosta ajaneesta voimasta museoesineeksi. Ihmismielet ovat turtuneet ja tyytyneet osaansa. Heistä tuntuu, etteivät he saa enää ääntään kuuluviin ja ovat lopettaneet taistelemisen, ja se on surullisinta, Corré sanoo.

Sex Pistolsin laulaja John Lydon, joka Johnny Rotteninakin tunnetaan, ei kuitenkaan ymmärrä Corrén tempausta, kuten hän The Metro -lehden haastattelussa toteaa.

– Jos sinulla on miljoonien edestä kamaa, eikö olisi parempi myydä ne ja antaa tuotto vaikka hyväntekeväisyyteen? Ympäristökin menee piloille kaikesta siitä myrkkysavusta, Lydon ihmettelee.

– Pateettista. Eikös hän ole joku vaatesuunnittelija? Polttaisit mieluummin omat rintaliivisi, senkin itsekäs alusvaate-ekspertti!

Corré suunnittelee toteuttavansa polttotempauksen marraskuussa, kun Sex Pistolsin Anarchy In The UK:n julkaisusta tulee 40 vuotta.

Lisää luettavaa