Sirdie niille, keille Sirdie kuuluu – Kalliossa puuhataan kiintoisaa joukkorahoitushanketta maineikkaan pubin turvaamiseksi

17.4.2018 10:33

Kun sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää tietoja, että jokaisen kalliolaisen tuntema Pub Sirdie on myynnissä, yltyivät myös huolestuneet äänenpainot kapakan tulevaisuudesta. Sirdie on elävä muistutus siitä, millainen Helsingin Kallio on ennen vanhaan ollut, ja olisi kauhistuttavaa, mikäli tähän Tuomari Nurmion, Aki Kaurismäen ja kumppaneiden arvostaman juottolan tilalle ilmaantuisi joku uusi toimija, joka nakkaisi koko instituution romukoppaan.

Majava-baarin Mikko Vehmas ja nykymallista Moon TV:tä hallinnoiva Jarkko Koskinen ovat nyt pistäneet pystyyn projektin, jossa Sirdiestä tehtäisiin oikeasti kalliolaisten oma kapakka. Tempaus suoritettaisiin osakeannin avulla.

”Nyt kun Sirdie on myynnissä ja vielä melko tiukallakin aikataululla, niin me haluttaisiin varmistaa, ettei se päädy sellaisten omistajien käsiin, jotka eivät osaa arvostaa sen menneisyyttä tai panostaa sen tulevaisuuteen. Siksi me ajateltiin tehdä aiheesta ennennäkemätön yritys ja hankkia Sirdie ensimmäiseksi oikeaksi kalliolaiseksi baariksi, jonka omistaa kalliolaiset”, Koskinen kirjoittaa Facebookissa.

”Meillä on siis rahoitus kunnossa, mutta koska Sirdie ei meidän mielestä kuulu kasvottomille korporaatioille, niin me ajateltiin ideaa, jossa jos meidän ostotarjous menee läpi, me järjestettäisiin yhtiöstä osakeanti, jolla jokainen täysi-ikäinen kalliolainen voisi lunastaa itselleen yhtiöstä oman osansa. Tarkkaa tietoa tästä ei vielä ole, mutta yksittäinen tarvittava panostus voisi olla noin 100–500 euron välillä.”

”Mikko on nimenomaan varmistamassa omalla Majava-kokemuksellaan sitä, että yhtiö toimii kaikkia lakeja ja velvollisuuksia noudattaen, työntekijät saavat oikeaa heille kuuluvaa palkkaa lisineen ja niin edelleen. Sen lisäksi me kuitenkin haluamme, että yhtiö myös toimii voitollisesti, jotta se tuottaa sitten omistajilleen eli meille yhtiötä omistaville kalliolaisille hyötyä. Mutta ennen kaikkea, kaikki yhtiövastuu ja yhteisöllisyys sivuun työnnettynä, me haluttaisiin varmistaa, että Sirdie pysyy Sirdienä.”

Kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan mukaan tämän linkin avulla. Sinne siis, jos huvittaa omistaa pala aitoa Kalliota! Hyvä!

Lisää luettavaa