”Sitten suussani ollut pää nytkähti” – Ozzy Osbourne muistelee tapausta, jolloin tuli puraisseeksi elävää lepakkoa keikallaan

Tänään komeat 70 vuotta täyttänyt Ozzy Osbourne tunnetaan säveltaiteensa lisäksi ulkomusiikillisista tempauksistaan sekä erinäisistä taipaleensa varrelle osuneista enemmän tai vähemmän eriskummallisista sattumuksista. Näistä eräs tunnetuimpia lienee tammikuun 20. päivänä vuonna 1982 Des Moinesissa, Iowassa heitetyllä keikalla sattunut tapahtumasarja, jonka päätteeksi Pimeyden prinssi erehtyi luulemaan lavalle heitettyä elävää lepakkoa leluksi ja haukkasi siltä pään pois. Vaikka mies huomasikin erheensä nopeasti, nahkahiiri ehti puraista kimppuunsa käynyttä Pimeyden prinssiä sillä seurauksella, että tämä marssitettiin rokotettavaksi vesikauhun varalta.

Vaikka tapauksesta onkin kulunut jo reilut kolme vuosikymmentä, on se piirtynyt sen verran vahvasti rock-kaanoniin, että RealClearLifen tuoreessa haastattelussakin mieheltä kysyttiin heti alkajaisiksi, miltä lepakko mahtaa maistua.

”Jokin tuntui välittömästi olevan pielessä. Todella pielessä.”, Ozzy muistelee. ”Heti alkajaisiksi suuni täyttyi lämpimästä, tahmeasta nesteestä, ja sitä seurasi pahin jälkimaku jota voit kuvitella. Tunsin sen tahrivan hampaani ja valuvan pitkin leukaani. Sitten suussani ollut pää nytkähti.”

Mielenkiintoisena anekdoottina Ozzy harmittelee heti toisen kysymyksen kohdalla, kuinka ihmiset suhtautuvat häneen liiankin vakavasti.

”Ihmiset ottavat minut ihan liian vakavasti”, Osbourne toteaa. ”Olen toki laulanut pimeistä voimista, mutta olen kirjoittanut kappaleita saasteista politiikkaan, köyhyydestä onnellisuuteen ja siitä, kuinka poika tapaa tytön. Ihmiset sanovat, että ’Juuh, Ozzy Osbourne. Hän pureskelee päitä ja kusi Alamoon.’ Minut nähdään tietyllä tavalla. Se mitä olen yrittänyt kiivaasti saada taottua perille on se, että jos luulet tuntevasi Ozzy Osbournen, olet raapaissut vasta pintaa, sillä minäkään en tunne Ozzy Osbournea. Yllätän itseni säännöllisesti, tiedätkös?”