Slash ei ole jäänyt pyörittelemään peukaloitaan korona-aikana – Uutta Guns N’ Roses- ja soolomateriaalia tulossa kenties ihan lähitulevaisuudessa

Kitaristi sanoo olevansa huono ottamaan rennosti ja viettämään aikaa poissa töiden parista.
25.12.2020 09:03

Monet artistit ovat käyttäneet pandemia-ajan hyödyksi työstämällä uutta musiikkia. Heihin lukeutuu myös kitaravirtuoosi Slash, jolla on useampikin rauta tulessa.

”Kun pandemia iski ja aloimme vasta saada tietää, minkä kanssa olemme tekemisissä, ensimmäisen kuukausi meni lähinnä odotellessa, rouvan kanssa hengaillessa ja kirjoja lukiessa. Odottelin ja seurasin mitä tapahtuu. Mutta ei mennyt kauaakaan kun totesin, että minun on pakko päästä taas sorvin ääreen”, Slash kertoo tuoreessa Cleveland.comin haastattelussa.

Slash on työstänyt kuluneen vuoden aikana materiaalia niin Conspirators-sooloyhtyeensä kuin myös Guns N’ Rosesin kanssa. Kitaristi on toiveikas, että molemmilta tahoilta saadaan uutta musiikkia kuultavaksi ihan lähitulevaisuudessa.

”[Myles Kennedy and the Conspiratorsin kanssa] teimme viikon verran esituotantoa ja meillä on parikymmentä biisiä, joita alamme äänitellä ensi vuonna. Biisien kirjoittamiseen ja demottamiseen on käytetty paljon aikaa. Jo sitä ennen Duff (McKagan, Guns N’ Roses -basisti) ja minä jamittelimme ja työstimme uutta Guns-levyä, jolle olen tehnyt myös muutamia lisä-äänityksiä. Olen siis aika huono vain istumaan paikallani”, Slash toteaa.

”Toivon mukaan ensi vuonna saadaan uutta kamaa ulos molemmista leireistä. Sitä on vaikea sanoa varmaksi, mutta näin ainakin veikkaisin.”

Lisää luettavaa