Slipknot-solisti oli jo innolla liittymässä Anthraxiin, kunnes levy-yhtiö torppasi suunnitelman – ”Se särki sydämeni pahemman kerran”

23.8.2020 18:23

Kävipä kerran, että Slipknot-keulakuva Corey Taylor miltei päätyi thrash metal -suuruus Anthraxin laulajaksi. Anthrax työsti 2000-luvun lopulla Worship Music -albumia, mutta laulajaongelmat viivästyttivät nauhoitusten etenemistä. Dan Nelson poistui yhtyeen vahvuudesta eikä miehen hetkiseksi korvannut John Bush halunnut sitoutua yhtyeeseen täysipäiväisesti. Lopulta pesti meni Anthraxiin paluun tehneelle Joey Belladonnalle.

Taylor oli omien sanojensa mukaan jo valmis nauhoittelemaan levylle demoja, mutta sitten Slipknotin levy-yhtiö Roadrunner puuttui peliin ja torppasi suunnitelman.

”Se oli jotain, josta olimme puhuneet ja suunnitelleet tekevämme näennäisesti vain kerran, mutta halusimme myös nähdä mitä tulisi tapahtumaan”, Taylor muisteli SiriusXM:n Trunk Nation Virtual Invasion -ohjelman haastattelussa. ”Idea tuli siitä, kun olin soittanut akustisen keikan [Anthrax-kitaristi] Scottin [Ian] ja [Anthrax-basisti] Frankie Bellon kanssa New Yorkissa. En millään muista paikan nimeä. Tiedän sen olleen klubi, johon Scottilla saattoi olla jotain yhteyksiä, joten olimme auttamassa promoamassa paikkaa. Se oli siistiä, ja alkoi ajatuksella: ’Hei, haluatko tehdä tämän’ Vastasin, että ’Totta kai, tehdään se.’ Menimme paikalle, söimme illallista ja soitimme akustisen show’n. Sen jälkeen hengailimme ja sitten ilmoille heitettiin puolivakavissaan, että ’Hei, eikös olisi siistiä jos liittyisit Anthraxiin?’ Ensin nauroimme, mutta sitten vakavoiduimme. Tuumimme, että ’Hmm. Se saattaisi olla kiinnostavaa.’ Se oli Joeyn ja Johnin [Bush] välinen juttu, joten kaikki oli auki.”

”Tämä oli ennen — mikä hänen nimensä nyt oli? — Dania [Nelson]”, Taylor jatkaa. ”Juttelimme asiasta enemmän ja enemmän, ja olin siitä todella, todella innoissani. He lähettivät minulle musiikkia, josta suurin osa päätyi Worship Musicille — onneksi, sillä materiaali oli niin hyvää. Mitään ei äänitetty, sillä päivänä, jona minun oli tarkoitus lentää Chicagoon treenaamaan ja tekemään demoja Scottin ja [Anthrax-rumpali] Charlien [Benante] kanssa, sain puhelun Roadrunnerilta ja he sanoivat, etteivät aikoisi antaa minun tehdä sitä. He halusivat minun tekevän [Slipknotin] All Hope Is Gonen, sillä sopimuksemme velvoitti meitä tekemään uuden Slipknot-levyn, eikä minulle aiottu antaa juuri tilaa kikkailla. En edes tiedä, ovatko nuo ihmiset enää Roadrunnerin palkkalistoilla. Tiedän kuitenkin sen, että silloin he viuhuttivat ruoskaa ihan tosissaan.”

”Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin että minut todella ajettiin nurkkaan”, mies lisää. ”Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi halunnut tehdä Slipknot-levyä, mutta olin aivan innoissani ajatuksesta tehdä Anthrax-albumi. Muistan, kuinka jouduin soittamaan Anthraxin kavereille, etten voisi tehdä sitä. Se särki sydämeni pahemman kerran. Asiat tietysti lutviutuivat heidän kannaltaan parhain päin. He tekevät nykyään täysin yhtä hyvää musiikkia kuin aina ennenkin. Se minkä piti tapahtua myös tapahtui. Olen vain kiitollinen siitä, että a, olen osa heidän ympärillä käytävää keskustelua ja b, että he ovat edelleen ystäviäni.”

Lisää luettavaa