Smells Like Teen Spiritin ilmestymisestä tasan 25 vuotta – näin grungen suurin hitti kulki ihka ensimmäistä kertaa livenä vuonna 1991

10.9.2016 12:55

Huhtikuun 17. päivä 1991 Seattlen OK Hotellissa sain ensiesityksensä kappale, joka teki Nirvanasta hetkeksi planeetan suurimman bändin ja kruunasi Kurt Cobainista sukupolvensa pääasiallisen tulkin muutamaksi seuraavaksi vuodeksi. Tottahan joku ehti myös huudahtaa yleisön joukosta ”Freebird!”, Cobainin spiikatessa kappaletta sisään. Singlenä veisu ilmestyi 10. syyskuuta 1991.

Tarinan mukaan Bikini Kill -yhtyeen Kathleen Hanna, joka oli Cobainin silloisen tyttöystävä Tobi Vailin bänditoveri, kirjoitti miehen motellihuoneen seinään ”Kurt smells like Teen Spirit” pitkäksi venähtäneen illan päätteeksi elokuussa 1990. Perimätiedon mukaan Cobain olisi erehtynyt luulemaan kirjoitusta Bikini Killin johtaman riot girrrl -liikkeen sloganiksi, vaikka Hanna viittasikin lähinnä miehen tuoksuvan Vailin käyttämälle Teen Spirit -deodorantille. Nirvana-tuottaja Butch Vig on sittemmin esittänyt aiheesta hieman poikkeavan näkemyksen toteamalla, ettei seinään kirjoitettu teksti todellisuudessa tarkoittanut mitään ja Cobain piti sitä vain hölmönä juttuna.

Niin tai näin, harva kappale on lyönyt tekijäänsä yhtä massiivisesti läpi, olipa se sitten saanut nimensä dödöstä tahi ei.

Tässä siis kappaleen ensiesitys miltei viisi kuukautta ennen sen virallista julkaisua:

Lisää luettavaa