Soundi esittää: Jesse Markinin intiimi striimikeikka visuaalisella twistillä

Perjantaina 12.6. klo 19 alkaen Soundi.fi:ssä: Jesse Markinin intiimi ja tummasävyinen livestream-keikka.
9.6.2020 08:02

Jesse Markin soittaa neljän kappaleen livestreamin-keikan Helsingin Valkoisesta salista perjantaina 12.6. klo 19:00. Keikka on katsottavissa Soundi.fi:ssä. Jesse Markin esiintyy keikalla duona tuottaja Totte Rautiaisen kanssa. Striimikeikan konseptista ja tuotannosta vastaa tuotantoyhtiö Vaisto Creative.

– Idea koko projektiin lähti Vaiston suunnalta. Ideana oli tuoda kuulijoille striimattu livekeikka pienellä twistillä, Jesse Markin kertoo. – Itse kun olen ollut pitkään keikkatauolla pandemiasta johtuen, ajatus tuntui hyvältä. Sen sijaan, että tuotaisiin paljon ja isosti päätimme, että minimalistinen ja lämmin lähestyminen on oikea lähestyminen. Intiimi leikkaus musiikkiin visuaalisilla lisämausteilla. Toivottavasti pidätte!

”Sen sijaan, että tuotaisiin paljon ja isosti päätimme, että minimalistinen ja lämmin lähestyminen on oikea lähestyminen.”

– Lähtökohtanamme oli, että haluamme tehdä keskivertoa visuaalisemman livestreamin, sanoo Vaisto Creativen toimitusjohtaja ja vastaava tuottaja Vesa Lindström.

– Halusimme tehdä livestreamin, joka olisi enemmän kuin vain keikan dokumentointi ja tuoda mukaan ripauksen musiikkivideoestetiikkaa. Livestream tulee olemaan intiimi ja tummasävyinen mukaillen Jessen musiikin tunnelmaa, toteaa konseptin suunnittelija ja tuotannon ohjaaja Elias Santavuori.

Pieneen pirkanmaalaiseen Viljakkalan kuntaan 6-vuotiaana Liberian ja Ghanan kautta saapuneen Jesse Markinin tausta on The Megaphone State -hiphop-yhtyeessä. Soolouransa ensimmäiset singlet hän julkaisi kaksi vuotta sitten, ja Soundi palkitsi hänet samana vuonna Master Of Pulpets -tulokaspalkinnolla. Markinin voittokulku jatkui, kun hienoa Folk-debyyttialbumia seurasi kuumia keikkoja esim Flow-festivaalilla, sekä niin Emma-, Femma- kuin Teosto-palkintokin.

Lisää luettavaa