Stam1na- ja YUP-Hyyrysellä WÖYH!

Stam1nan Antti Hyyrynen ja hänen YUP:ssa soittanut veljensä Jussi ovat yhdistäneet voimansa WÖYH!-projektin myötä. Duo on julkaissut juuri Lokki-singlensä, jonka videon voi katsoa täällä.

– WÖYH! on vuosikymmeniä uinunut ideologia. Siihen liittyy vahvasti vöyhötys ja musiikki. Olemme duo, me Hyyryset. Vouhotamme vouhotuksen vuoksi ja teemme ratkaisuja tunteen vallassa, Antti Hyyrynen sanoo.

– Yhtyeen maalit ovat kaukana ja salaperän peitossa. Emme halua antaa kaikkea kerralla. Jatkoa on luvassa. WÖYH! myös esiintyy tulevaisuudessa, mutta enempää en vielä voida kertoa. Lokki-kappale ja sen musiikkivideo avasivat padon, josta juotamme janoisia mieliä pitkäputkisella näkymällä. Videon tuotanto on Medialouhoksen käsialaa ja loistavasta koreografiasta vastasi Susanna Kivinen.

Lokki-kappale löytyy ilmaislatauksenakin.