Stam1nan kevätkiertue julkistettu

Stam1nan alkuvuosi on lastattu keikoilla. Irti arjesta -kiertue alkaa Radio Rock -risteilyltä helmikuussa ja jatkuu siitä halki Suomen. Erikoisvieraina nähdään Tampereen Pakkahuoneen keikalla Eläkeläiset ja Jyväskylän Lutakossa Rytmihäiriö. Stam1na esiintyy myös Finnish Metal Expon lauantain pääbändinä. Kevättalven kiertue sisältää yhteensä yli 20 keikkaa.

Viime kesän keikkojen tapaan myös tällä kiertueella luvassa on visuaalista herkkua, tosin se puoli on vasta suunnitteluasteella.

Tiettyjä levyn teemoja tullaan varmasti näkemään keikoilla visuaalisessakin muodossa. Itse pistin mittatilaustyönä keikka-asua taas tulemaan. Edelliskesän Satanic Van Halen -look tulee muuttumaan. Toivottavasti uusi asuste ehtii kevään rundille päälle, luvassa on näet varsin maanläheistä lähestymistä rock-kulttuuriin. Samalla toteutuu eräänlainen maaseutumarkkinoinnin kulttuurityö. Enempää en uskalla paljastaa”, Hyyrynen tuumaa.

Stam1na on saanut valmiiksi viidennen albuminsa. Alkuvuodesta ilmestyvän albumin on tuottanut jenkki Joe Barresi, mies muun muassa Queens of the Stone Agen Lullabies to Paralyze -albumin ja kymmenien muiden takaa.

Lisää uutisia tulevasta Stam1na-albumista ja tarkemmasta julkaisupäivästä yksinoikeudella joulukuun Soundissa!

IRTI ARJESTA -KIERTUE

La 11.2.2012 Baltic Princess, Radio Rock Risteily
Pe 17.2.2012 Mikkeli, Vaakuna Night
La 18.2.2012 Helsinki, Kaapelitehdas, Finnish Metal Expo
To 23.2.2012 Pori, Bar Kino
Pe 24.2.2012 Turku, Klubi
La 25.2.2012 Salo, Rockin´ Hood
To 01.3.2012 Kuopio, Henry’s Pub
Pe 02.3.2012 Oulu, Club Teatria
La 03.3.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ke 07.3.2012 Kotka, Amarillo
To 08.3.2012 Savonlinna, Happytime
Pe 09.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
La 10.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
Pe 16.3.2012 Tampere, Pakkahuone +erikoisvieras: Eläkeläiset
La 17.3.2012 Vaasa, Royal Night
Pe 23.3.2012 Joensuu, Kerubi
La 24.3.2012 Joensuu, Kerubi
Pe 30.3.2012 Forssa, Bar 54
La 31.3.2012 Lahti, Finlandia Klubi
Pe 13.4.2012 Lappeenranta, Ilona
La 14.4.2012 Äänekoski, Pub Markus
Pe 20.4.2012 Rauma, Bar Hovi
La 21.4.2012 Kouvola, House Of Rock
Pe 27.4.2012 Hämeenlinna, Sirkus
Pe 25.5.2012 Leppävirta, Tulenliekki, Liekki-Rock

Lisäyksiä tulossa myöhemmin.

Tsekkaa Stam1nan studiovideo alta: