Steve Harris julkaisee uutta musiikkia, muttei tällä kertaa Iron Maidenin kanssa

1.11.2019 11:43

Muistatko British Lionin? Tämä Steve Harrisin sivuprojekti suoritti esiinmarssinsa vuonna 2012. Nyt kantautuu tietoja, että kun Iron Maiden vetää hetken henkeä, Harris puuhaa jälleen soolobändinsä kimpussa. Uutta levyä lupaillaan alkuvuodeksi.

Levyjulkistus suoritettiin British Lionin Facebook-sivulla. ”Suuria uutisia! Voimme iloiten ilmoittaa, että toinen levymme The Burning julkaistaan 17. tammikuuta 2020″, yhtye kertoo viestissään.

Levyn lisäksi julkistettiin tieto orkesterin Yhdysvaltain-kiertueesta, joka kestää läpi tammi- ja helmikuun. Debyyttilevyn jälkeen orkesteri saatiin Suomeenkin, saapa nähdä tuleeko bändi meille tälläkin kertaa.

Lisää luettavaa