Stevie Nicks ja Mick Fleetwood ovat muistelleet eilen menehtynyttä Fleetwood Mac -yhtyetoveriaan Christine McVietä sosiaalisessa mediassa. McVie menehtyi 79-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen läheistensä ympäröimänä.
”Muutama tunti sitten minulle kerrottiin, että paras ystäväni koko maailmassa vuodesta 1975 on menehtynyt”, Nicks kirjoittaa Instagramissa. ”En edes tiennyt hänen olevan sairas… kuin vasta myöhään lauantai-iltana. Halusin olla Lontoossa. Halusin mennä sinne — mutta meidän käskettiin odottaa. Joten lauantaista lähtien päässäni on pyörinyt vain yksi ja sama kappale. Ajattelin, että voisin mahdollisesti laulaa sen hänelle, mutta laulan sen hänelle nyt. Tiesin aina, että tulisin jonakin päivänä tarvitsemaan näitä sanoja.”
Nicks on liittänyt päivitykseensä Haimin vuoden 2019 Hallelujah-kappaleen sanat.
”Nähdään toisella puolella, rakkaani”, Nicks lisää. ”Älä unohda minua — Aina, Stevie.”
Mick Fleetwood muisteli McVietä myöskin Instagramissa.
”Tänään on se päivä kun rakast ystäväni Christine McVie lähti lennolle…”, Fleetwood kirjoittaa. ”Ja jätti meidät muut kuuntelemaan henkeä pidätellen tuon ’laululinnun’ ääntä, joka muistuttaa meitä siitä, että rakkaus on kaikkialla tämän meille suodun arvokkaan elämän ulottuvilla. Osa sydämestäni on lentänyt tänään pois. Tulen ikävöimään kaikkea sinussa Christine McVie. Muistot tulvivat… ne lentävät luokseni.”