Stone-fanien todellinen joulu koittaa vasta helmikuussa – luvassa kivikova boksi graniittia

Tulossa laatikollinen Stonea. Se, jos mikä, on oikein.
20.12.2017 10:49

Suomalaisen raskaan musiikin kivijalka Stone on taas kovasti ajankohtainen. Ja siinähän ei todellakaan ole mitään vikaa.

Ari Väntäsen Stone-kirja saa nimittäin helmikuun lopulla seuraa Light Entertainment – Complete Early Works -boksista, joka julkaistaan Svart Recordsin toimesta viidensadan kappaleen rajoitettuna painoksena.

Laatikkoon ikuistetut ”varhaiset työt” tarkoittaa kahta ensimmäistä studioalbumia – Stone ja No Anaesthesia! – sekä peräti kolmea bonuslevyä, joilta löytyy kaikenlaisia demo- ja liveotoksia Keravan kollien levytysuran alkutaipaleelta. Mukana on myös aiheeseen liittyvää erikoissälää.

Jos laatikollinen laastia on liikaa niin siinäkin tapauksessa on tarjolla hyviä uutisia: Stone ja No Anaesthesia! ilmestyvät myös omina vinyylilaitoksinaan.

Aiheeseen liittyen: vaikka tätä tosiseikkaa on hämmästelty monessakin yhteydessä, niin usein tuntuu silti unohtuvan, että Stonen herrat olivat todellakin vasta täysi-ikäisyyden porteilla maineikkaan ensilevynsä aikoihin. Rumpali Pekka Kasari oli toki vähän vanhempi, jo reilu parikymppinen.

– Miksei niitä hyviä ralleja voisi tehdä jo 18-vuotiaanakin? Jos jonkinlaisia musiikillisia lahjoja löytyy ja tiivistä soittohommaa on takana jo useamman vuoden verran niin kyllähän tuossa iässä saatetaan olla kypsiä mainetekoihin, hymähtää basistilaulaja Janne Joutsenniemi.

Maaliskuussa 1988 ilmestynyttä debyyttialbumia voi hyvinkin luonnehtia maineteoksi. Sen tekemisessä ei kuitenkaan kauan nokka tuhissut.

– Neljä päivää nauhoitettiin ja kolme miksattiin. Kaikki pohjat taltioitiin yhtä aikaa. Oltiin samassa huoneessa luurit päässä sellaisten lasikoppien sisällä ja soitettiin biisejä purkkiin, muistelee Joutsenniemi.

– Oltiin valmistauduttu hyvin, eikä törmätty mihinkään isompiin ongelmiin. Soitettiin biisit kerran tai pari läpi ja sitten mentiin kuuntelemaan työn tuloksia. Silloin oli tottunut treenikämpän meteliin, ja studiossa musiikki soundasi älyttömän paljon paremmalta. Mehän fiilisteltiin jo omien soitto-ottojen jälkeen, siis ennen mitään miksauksia tai muita viimeistelyjä, että tämähän on valmista kamaa!

Suomen 100-vuotisjuhlat tulevat toki jo kaikkien korvista (ja muualtakin) ulos, mutta tähän lopuksi mennään silti näin:

Lisää luettavaa