Stone Temple Pilots -kitaristi muistelee Scott Weilandin alamäkeä: Se oli kuin 14 vuotta kestänyt itsemurha

Stone Temple Pilots -kitaristi Dean DeLeo toteaa ikävöineensä vuonna 2015 menehtynyttä todellista Scott Weilandia jo viimeiset viisitoista vuotta.

Viimeinen videohaastattelu. Kuva: YouTube / 102.1 The Edge

Stone Temple Pilotsin Dean DeLeo istahti alas muistelemaan yhtyeen 25-vuotisjuhlavuotta viettävän debyyttialbumi Coren työstöä Guitar World -lehdelle. Kaksi entistä laulajaansa lyhyen ajan sisällä menettäneen yhtyeen kitaristi kertookin, ettei juhlajukaisua varten vanhan Scott Weilandin kanssa äänitetyn materiaalin läpikäyminen ollut henkisesti mikään helppo prosessi.

”Niiden [Coren] demojen läpikäyminen oli hyvin surullista. Se vei minut suoraan takaisin treenikämpälle ja palautti kaikki vanhat muistot pintaan. Scott ja minä olimme noihin akoihin kämppiksiä. Asuimme vuokralla Highland Parkissa. Elimme kimpassa koko ensimmäisen albumin levytyksen ja sen jälkeisen kiertueen ajan. Se oli niin eri juttu kuin Chesterin kanssa, sillä Chesterin kohdalla kaikki oli niin äkillistä ja odottamatonta. Scottin kohdalla asia oli päinvastoin. Se oli kuin 12-14 vuotta kestänyt itsemurha.”

”Voin kuitenkin kertoa, että Scott oli aivan uskomaton ihminen. Uskomattoman lahjakas ja kyvykäs ihminen. Sinähän näit kaverin vartalon? Hän oli kuin jokin geneettinen mestariteos. Niin vahvakin vielä. Mitä tahansa hän tekikin, se meni aina jotakuinkin että: ’haluatko lyödä golfpalloja?’ ja sitten hän lyö niitä saman tien lähemmäs kaksisataa metriä. ’Mennään vesihiitämään’ ja hän vain pistelee menemään. Hän oli juuri se jätkä. Hän oli hyvä kaikessa mitä teki. Ja sanon tämän ylpeästi ja kovalla äänellä: Scott Weiland oli yksi aikamme parhaista lyyrikoista. Hänen sanoituksensa, melodiansa ja äänenkäyttönsä… hän oli ihan paras. Oli kunnia jakaa lava hänen kanssaan. Hänen kanssaan oli myös aivan uskomatonta kirjoittaa musiikkia. Ikävöin sitä kaveria. Ikävöin sitä, millainen hän oli. Olen ikävöinyt häntä viimeiset viisitoista vuotta.”

Aiemmin tänä vuonna itsemurhaan päätyneen Chester Benningtonin kohtaloa DeLeo kommentoi puolestaan seuraavasti:

”Menetimme enkelin. Menetimme todellakin enkelin. Rakastan Chesteriä todella paljon. Hän oli ainutlaatuinen tyyppi. Rakastin häntä syvästi ja tulen ikävöimään häntä elämäni loppuun asti.”