Stone Temple Pilots -kitaristin avioerossa rumia syytöksiä – Dean DeLeo puolustautuu pahoinpitelyväitteitä vastaan

18.9.2018 12:52

Jos Slashin avioeroprosessi meni vaikeimman kautta, niin eipä ole Stone Temple Pilotsin Dean DeLeolla sen helpompaa. TMZ-sivusto uutisoi, että Pilots-kitaristi kieltää jyrkästi puolisonsa väitteet pahoinpitelyistä ja päihdesekoiluista. Miehen tukena on perhepiirin jäsenten todistuksia.

DeLeon vaimo on kertonut muusikon olleen aggressiivinen päihtyneenä sekä muun muassa vaarantaneen pariskunnan pikkulapsen hengen viemällä tämän veden varaan humalaspäissään. DeLeo kuitenkin vakuuttaa, että hän on pysynyt vuodesta 2013 alkaen selvänä ja että tällaiset syytteet ovat valetta.

DeLeon mukaan hänen vaimonsa esitti vastaavanlaisia syytöksiä jo edellistä aviomiestään kohtaan, mutta kun kitaristi tutustui mieheen myöhemmin, tämä vaikuttikin aivan erilaiselta kuin puolison kertomusten perusteella saattoi kuvitella. Oman nuhteettomuutensa tueksi DeLeo on esitellyt oikeudelle muun muassa teini-ikäisen poikansa ja entisen vaimonsa todistuksia, joissa vakuutetaan hänen olevan hyvä isä. Saapa nähdä, miten oikeus riidan lopulta ratkaisee.

Lisää luettavaa