Scott Weilandin kuolema saa Stone Temple Pilots -kitaristin yhä mietteliääksi: ”Hänen päässään oli paljon meteliä”

Dean DeLeo kertoi entisestä yhtyetoveristaan Varietyn haastattelussa.
11.10.2017 07:48

Stone Temple Pilotsin alkuperäisjäseniin kuuluva Dean DeLeo kertoi Varietyn haastattelussa, millaista hänelle on ollut palata yhtyeen Core-debyyttilevyn kappaleiden pariin. Albumista julkaistiin syyskuussa neljän levyn mittainen 25-vuotisjuhlapainos, jossa on alkuperäisen teoksen lisäksi demoja, singlejen b-puolia, livelevy sekä MTV:n Unplugged-spektaakkeli vuodelta 1993.

Puheenaiheeksi nousi tietysti Scott Weiland, jonka lauluääni oli merkittävä osasyy yhtyeen suosiolle ja joka ei lopulta elänyt niin vanhaksi, että olisi nähnyt albumin juhlavuoden: Weiland kuoli vuonna 2015 yliannostukseen Wildabouts-yhtyeen kiertueella.

DeLeo kertoo haastattelussa pohtineensa albumia kuunnellessaan nimenomaan entisen bänditoverinsa huonolla menestyksellä käymää kamppailua päihteitä vastaan. Vanhat muistot kirvoittavat kitaristissa edelleen surun, vihan ja hämmennyksen tunteita.

”Se kaikki on yhdellä sanalla sanottuna traagista”, DeLeo kertoo Varietyn toimittajalle.

”Kaveri menestyi niin hyvin tämän bändin kanssa, mutta hän ei ole enää keskuudessamme kertomassa siitä. Inhoan sitä. Se saa ajattelemaan, että ’oliko sinun ihan oikeasti pakko vetää homma niin pitkälle’. Se tässä tilanteessa onkin onnetonta, että kaikilla muilla tavoilla levyn kuunteleminen on kaunis kokemus.”

DeLeo sanoo, että jos hän voisi muuttaa yhden asian menneisyydestä, hän haluaisi auttaa Weilandia löytämään mielenrauhan.

”Scott oli erikoislaatuinen ihminen. Hän loisti kaikessa, mihin ryhtyi. Hänen päässään vain oli paljon meteliä, ja kun hän löysi keinon hiljentää sen, se lopulta tappoi hänet”, DeLeo sanoo.

Stone Temple Pilotsin taru ei kuitenkaan ole ohi. Vaikka yhtyeen taival Chester Benningonin kanssa päättyi yhtä onnettomissa merkeissä, yhtye on huhujen mukaan löytänyt uuden solistin. DeLeo vaikuttaakin haastattelussa optimistiselta.

”Meillä menee hyvin. Treenaamme uusia biisejä, mutta ei puhuta siitä vielä sen enempää.”

Lisää luettavaa