”Sulle on poika kehittymässä komea ääni – kunhan rupeat esittämään kunnon musiikkia” – Kari Tapio -elokuvan traileri julki

Päärooleissa Matti Ristinen ja Tiina Lymi.

Kari Tapion elämään perustuva Olen suomalainen -elämäkertaelokuva saa ensi-iltansa 13. lokakuuta. Aleksi Mäkelän (Häjyt, Pahat Pojat, Matti, Rööperi) ohjaaman elokuvan ensimmäinen traileri on nyt julkaistu ja sen voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Elokuva kertoo Kari Tapion (Matti Ristinen) ja Pia Viheriävaaran (Tiina lymi) kauniin rakkaustarinan. Nuorten Karin ja Pian rooleissa esiintyvät Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola. Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Iikka Forss (Danny), Ilkka Heiskanen (Ilkka Vainio), Aake Kalliala (Toivo Kärki), Joni Leponiemi (Reijo Taipale), Mikko Töyssy (Fredi), Mikko Kouki (säveltäjä Veikko Samuli), Joanna Haartti (sanoittaja Chrisse Johansson) sekä Sakari Kuosmanen roudasi Pussisena.

Elokuvan ovat tuottaneet Jukka Helle ja Markus Selin, ja se on tehty yhteistyössä Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran poikien Joona, Jani ja Jiri Jalkasen kanssa.