Mitähän Mr. Nestor Alexander Haddaway mahtaa tästä esityksestä tuumata? Kotimainen melodisen kuolometallin asiantuntijayhtye Re-Armed päätti tarttua tämän trinidadilais-saksalaisen eurodance-artistin suurimpaan hittiin (jonka meemiarvo on kohonnut 2000-luvun mittaan suorastaan tähtitieteelliseksi) ja levyttää siitä oman kuolonkorinaisen versionsa. Alempaa voi katsastaa, miten vuonna 1993 alun perin julkaistu dance-hölkkä kääntyy heavymuotoon.
”Tällä kertaa päätettiin, että vedetään silkkihanska kourassa turpaan ja kaadetaan juomat vielä perään syliin. Alun perin testattiin biisiä treeniksellä ihan huvikseen ja todettiin, että hitto vie, tämähän toimii! Kun naurunremakka oli laantunut, päätettiin pistää homma purkkiin – ja tässä sitä nyt ollaan. Mirva Saviniemi lainasi jälleen ihastuttavaa ääntänsä kappaleen post chorukseen. Ihastus ja vihastus otetaan avosylein vastaan”, yhtye kirjoittaa tiedotteessa.
Vaan tiesitkö, että Haddaway ei suinkaan säveltänyt tätä konepopin ikivihreää? Biisi on itse asiassa saksalaisen Tony Hendrikin (syntyjään Dieter Lünstedt) ja hänen vaimonsa Junior Torellon (Karin Hartmann-Eisenblätter) hengentuote, ja What Is Love vaati vuoden mittaisen työstämisen ennen kuin biisi löysi lopullsen muotonsa. Aivan aluksi kappale oli tiettävästi balladi. Siinäpä tietoisku päivään!