Suomalaisten ikisuosikki Danko Jones pestasi Ghostin vanhan yhteistyökumppanin ohjaajaksi videolleen

21.2.2019 15:39

Tanssikaa, perhana! Näin laulaa Danko Jones uudella singlekappaleellaan, tosin hieman hienovaraisemmin sanakääntein. Yhtye on teettänyt Dance Dance Dance -singleensä komean musiikkivideon, ja ohjaajaksi teokseen on pestattu ruotsalainen Amir Chamdin. Sama mies on aikaisemmin ohjannut videoita muun muassa Ghostille, The Hellacoptersille ja The Arkille, joten kokemusta riittää.

Danko Jonesin uusi albumi A Rock Supreme julkaistaan 26. huhtikuuta. Danko Jonesin voi nähdä Suomessa seuraavan kerran 25. heinäkuuta, kun yhtye konsertoi Helsingin Suvilahdessa The Offspringin kera.

Lisää luettavaa