Suruun kudottua musiikkia – Swallow the Sun julkaisi uuden singlen

Saara Planting

Marraskuusta on tulossa tänä vuonna oikein erityisen synkeä, kun kaiken muun karuuden lisäksi Swallow the Sun julkaisee uuden albumin. Moonflowers-levy tulee julki 19. marraskuuta, ja nyt tuotokselta kuullaan ensimmäinen oikea single. Aikaisemmin on toki kuultu jousiorkesterille sovitettuja versioita uusista biiseistä, mutta nyt ovat sähkökitaratkin pelissä mukana.

Lähiaikoina on tiettävästi tulossa myös video tämän singlen kaveriksi, joten kannattaa pitää yhtyeen Youtube-kanavaa silmällä. Tuossa tuo kappale nyt kuitenkin olisi ensi hätään: