Synkkä duetto vie tuonpuoleisen rajalle – Ensinäytössä Luluan Hautajaiset

Hautajaiset on kolmas single Lulua-yhtyeen esikoislevyltä.
15.11.2022 10:59

Vesa Holmalan (Holmala) ja Miia Lepolan (Lepolan Akka & Kulkutauti, Pulse) luotsaama Lulua-yhtye on julkaissut uutta musiikkia. 11. marraskuuta julkaistu Hautajaiset on kolmas single yhtyeen tulevalta albumilta, ja nyt kappaleen video saa ensinäyttönsä Soundissa. Katso tunnelmallinen video yläpuolelta.

Yhtye tarkastelee kappaleella eroja, luopumista ja kuolemaa – aiheita, jotka jokainen kohtaa elämänsä aikana. Single esittelee energisen yhtyeen rauhallisempaa ja myös vakavampaa puolta. Hautajaiset-singlestä julkaistaan myös Antti Väreen ohjaama musiikkivideo. Video on kuvattu lokakuisessa aamunkoitossa Pappilanjoen varrella Hämeenkyrössä. Videolla kaksi ihmistä saattaa toisiaan lauttureina kohti tuonpuoleista, tiedotteessa kerrotaan.

— Erot mielletään yleensä pieneksi kuolemaksi ja tässä biisissä kerrotaan siitä hieman rankemmalla mielikuvalla. Luopuminen on tuskallista, mutta sen voi myös tehdä rauhassa ja toista kunnioittaen. Hautajaiset kuvaa yhtä elämän perusasioista, jonka jokaisen kuuluu käydä läpi ja kokea omalla tavallaan. Asiat eivät aina mene niin kuin ollaan suunniteltu, yhtye avaa kappaleen taustoja.

Yhtyeen ensi keväänä ilmestyvältä debyyttialbumilta on julkaistu aiemmin singlet Elefantin hautausmaa ja Lulu.

Lisää luettavaa