”Tajusin, että tämä ei ole normaalia” – Korn-kitaristi muistelee elämänsä intensiivisintä hetkeä studiossa

Brian "Head" Welch.
The Photo Access/ Alamy/ All Over Press

Brian "Head" Welch muistaa ikuisesti laulaja Jonathan Davisin totaalisen murtumisen debyyttilevyn äänityksissä.

Korn-kitaristi Brian ”Head” Welch otti osaa Metal Hammerin artikkelisarjaan, jossa tämä valitsi omasta tuotannostaan kymmenen tärkeintä kappaletta ja avasi hieman niiden taustoja. Moni Headin valinnoista on poimittu Kornin vuoden 1994 debyyttialbumilta ja erityisesti levyn päättävän synkän Daddy-kappaleen äänitykset ovat syöpyneet ikuisesti kitaristin mieleen. Hän kuvailee tuon kappaleen äänittämistä koko uransa intensiivisimmäksi studiokokemukseksi.

”Jonathan (Davis, Kornin laulaja) murtui totaalisesti. En kommentoi syitä sen tarkemmin, koska ne liittyvät hänen menneisyyteensä ja asioihin, joita en tiedä, mutta hän murtui aivan täysin ja menetti tunteidensa hallinnan tyystin sitä äänittäessä. Ja se kaikki kuuluu levyllä – meidän oli tarkoitus tehdä jotain jälkiäänityksiä, mutta siellä hän itki laulukoppinsa lattialla”, Head muistelee.

”Ajattelin ensin ettei tämä ole totta, koska hänellä oli tapana friikahtaa keikoillakin ja luulin, että tämä oli sitä samaa. Mutta kun se jatkui ja jatkui ja hän alkoi hajottaa paikkoja siellä kopissa, tajusin, että tämä ei ole normaalia. Hän ei näyttele eikä esiinny – jotain todella tapahtuu hänen sielussaan juuri nyt. Ross (Robinson, tuottaja) katsoi meitä ja näytti, että jatkakaa soittamista, koska hän halusi taltioida sen hetken. Hän tiesi, että nyt tapahtuu jotain ainutlaatuista.”

Lue loput Headin valinnat perusteluineen täältä. Headin Love And Death -yhtye julkaisee toisen pitkäsoittonsa Perfectly Preserved tulevana perjantaina eli 12. helmikuuta.