Tällä esitykselläkö alettiin varmistelemaan paikkaa Queenin keulilta? – Näin sujui Adam Lambertilta yhtyeen klassikko vuonna 2009

27.1.2021 21:33

Palatkaamme seuraavaksi vuoteen 2009, jolloin Adam Lambert teki ensiesityksensä American Idol -laulukilpailussa. Mies coveroi kisan ensimmäisellä kierroksella Queenin Bohemian Rhapsody -kappaletta – ja teki kertaheitolla vaikutuksen paitsi kisan tuomaristoon myös suureen yleisöön.

Tarina ei kerro, sattuivatko itse Brian May ja/tai Roger Taylor näkemään kyseisen vedon heti tuoreeltaan, mutta Queen-kaksikko päätyi kisan myöhemmässä vaiheessa säestämään Lambertia ja kauden voittanutta Kris Allenia We Are the Championsin merkeissä. Pian kisan jälkeen May kommentoi Rolling Stonelle harkitsevansa kakkoseksi sijoittunutta Lambertia yhtyeen uudeksi solistiksi.

Lambert pestattiin Queenin solistiksi lopulta vuonna 2011.

Viimeisin Lambertin ja Queenin yhteisjulkaisu on viime vuonna ilmestynyt Live Around The World -livealbumi.

Voit katsoa Lambertin vuoden 2009 esityksen tästä:

Lisää luettavaa