”Tämä on paluu aivan alkuaikoihin” – The Who -nokkamieheltä tulossa sielukas sooloalbumi

Roger Daltrey palaa tulevalla levyllä juurilleen.
16.3.2018 08:17

Legendaarisen The Who -yhtyeen nokkamies Rorger Daltrey julkaisee kesällä uuden sooloalbuminsa. As Long As I Have You -albumi ilmestyy 6. kesäkuuta ja sen tuottajana on toiminut Dave Eringa, joka tuotti myös Daltreyn ja Wilko Johnsonin vuonna 2014 julkaistun Going Back Home -albumin.

Levyllä kuullaan myös Daltreyn vanhaa aisaparia Pete Townshendia soittamassa kitaraa seitsemällä levyn yhdestätoista biisistä. Lisäksi levyllä vierailevat kosketinsoittaja Mick Talbot (Dexys, The Style Council) ja kitaristi Sean Genockey (Suede, Shame, The Proclaimers).

”Tämä on paluu aivan alkuaikoihin ennen kuin Pete alkoi kirjoittaa biisejämme, kun olimme teini-ikäisten bändi soittamassa soul-musiikkia kirkoissa pienille yleisöille. Nyt voin laulaa soulia sillä kokemuksella, jota se vaatii. Olen aina laulanut sydämestä, mutta 19-vuotiaana sinulla ei ole sitä elämänkokemusta vastoinkäymisineen ja traumoineen mitä tässä iässä on kertynyt. Kun laulan nyt, kaikki nuo elämän jättämät arvet kuuluvat äänessä. Tunnet menetetyn rakkauden tuskan ja se on soulia”, Daltrey kuvailee uutta teostaan,

”Olen pitkään halunnut palata näiden yksinkertaisten biisien pariin esitelläkseni kaikille ääntäni, sitä ääntä, jota he eivät ole ennen kuulleet. Aika tuntui nyt oikealta.”

Lisää luettavaa