”Tämä vei maton alta moninkertaisesti” – Tuomas Holopainen listaa vuoden vaikuttavimmat lukukokemukset

31.12.2022 10:11

Nightwishin kohdalla päättyvä vuosi 2022 on ollut varsin kiireinen, sillä bändi on rundannut menestyksellä esimerkiksi eteläisessä ja pohjoisessa Amerikassa. Eurooppakin sai pitkä odotuksen jälkeen osansa, sillä Human :||: Nature World Tour täytti vanhan mantereen areenat marras- ja joulukuun aikana.

Vuonna 2023 Nightwishin kalenteri täyttyy esimerkiksi festivaaliesiintymisistä ja seuraavan studioalbumin valmistelusta. Toistaiseksi nimettömän levyn on määrä ilmestyä vuonna 2024.

Mutta ei mennä tässä vaiheessa sen enempää tuleviin aikoihin vaan pysytään tiukasti vuodessa 2022. Soundi nimittäin tiedusteli Nightwishin Tuomas Holopaiselta, millaiset lukukokemukset tekivät kovimman vaikutuksen päättyvän vuoden aikana…

1. Rutger Bregman: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa

Luin kirjan heti sen ilmestyttyä, ja kotva sitten toiseen kertaan. Mahdollisesti kaikkien aikojen vaikuttavin non-fiction minkä olen lukenut. Lämmin suositus aivan kaikille ja kaikenikäisille.

2. Andy Weir: Operaatio Ave Maria
Weirin Yksin Marsissa oli komea opus ja maailmanlaajuinen ilmiö, mutta Operaatio Ave Maria vei maton alta moninkertaisesti. Tämä on pohjimmiltaan science fictioniin kääritty tarina ystävyyden voimasta, ja kertakaikkisen pysäyttävä sellainen. Kirjan viimeiset parikymmentä sivua aiheuttivat tunnemyrskyn, jota en muista hetkeen kirjan aiheuttamana kokeneeni. Iso roska pysyi silmissä kauan.

3. Brandon Sanderson: Mistborn-trilogia
Olen vuosia yrittänyt löytää fantasiasarjan, joka veisi mukanaan samalla taianomaisella tavalla kuin aikoinaan Taru sormusten herrasta, Kuninkaansurmaajan kronikka 1-2: Tuulen nimi / Viisaan miehen pelko tai Dragonlance. Monen keskinkertaisuuden jälkeen Sandersonin Mistborn (suomeksi Usvasyntyinen) teki juuri sen.

4. Nick Cutter: The Troop
Tämä on ”Kärpästen herra 2.0”. Yksi parhaista kauhutarinoista mitä olen lukenut.

5. George Orwell: 1984
Sain viimein vuosia hyllyssä pölyttyneen opuksen luettua. Kaikkien dystopioiden äiti, inhottava mutta komea ja ajatuksia herättävä lukukokemus.

Lisää luettavaa