Tampereen Ratinaan maailmantähtiä

27.10.2009 08:43

YLE:n Tampereen alueradio kertoo "Ratinan stadionin saavan todennäköisesti myös ensi kesänä megaluokan konsertin". Suurimpien artistien suosima Olympiastadion on nimittäin ensi kesä- ja heinäkuussa suljettuna remontin vuoksi.

YLE:n Tampereen alueradio kertoo "Ratinan stadionin saavan todennäköisesti myös ensi kesänä megaluokan konsertin". Suurimpien artistien suosima Olympiastadion on nimittäin ensi kesä- ja heinäkuussa suljettuna remontin vuoksi. Ratinahan on edellisinä kesinä toiminut muun muassa Iron Maidenin ja Bruce Springsteenin esiintymispaikkana.

– Neuvottelut maailmantähtien kanssa ovat parhaillaan käynnissä ja varmistuksia saataneen jo ensi kuussa, sanoo promoottori Jussi Santalahti Partysan Productionista.

U2 esiintyy remontista vapautuneella Olympiastadionilla elokuussa, mutta alkukesällä kiertävät megastarat saattavat siis hyvinkin soittaa Tampereella. Keitä he sitten olisivat? Ensi kesänä taas rundaava Iron Maiden? Riittääkö Rammsteinin vetovoima? Entä Coldplayn tai Radioheadin kaltainen brittipopin suuruus? Miten olisi The Rolling Stones?

Niin suomalaisten kuin muidenkin konserttijärjestäjien mahdollisuuksia toki parantaa laskeva levymyynti. Artistit kiertävät mielellään, sillä raha liikkuu hyvin livebisneksessä ja siihen liittyvässä merchandise-kaupassa.

– Yleisö haluaa nähdä isoja livekeikkoja ja bändi saa niistä hyvät tulot, Santalahti sanoo.

Lisää luettavaa