Tarinoita AC/DC:n kulissien takaa – Brian Johnsonin Monty Python -hengessä nimetty elämäkerta julkaistaan viimein

6.9.2022 13:39

Brian Johnsonilla riittää varmasti tarinoita kerrottavaksi, ja ensi kuussa niitä olisi tarjolla kokonaisen kirjan edestä. Blabbermouth uutisoi, että Johnsonin elämäkerta The Lives of Brian tulee julki englanninkielisenä painoksena 13. lokakuuta. Suomenkielinen painos Brianin elämät seuraa perässä 25. lokakuuta. Kirjan oli alun perin määrä ilmestyä jo vuosi sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

AC/DC:n keulakuvaksi vuonna 1980 kiinnitetty Johnson on ehtinyt puuhata kaikenlaista lauluhommien ohella. Hänet on nähty parinkin tv-ohjelman isäntänä, ja lisäksi hän on harrastanut intohimoisesti autourheilua. Vuosina 2016–18 hän oli sivussa AC/DC:stä kuulo-ongelmien vuoksi.

”Olen kokenut joitain pitkiä ja joitain upeita öitä, joitain huonoja ja monia hyviä päiviä. Nyt olen perhana mennyt ja kirjoittanut kirjan niistä”, Johnson kertoo kirjan julkaisua mainostavassa Twitter-viestissään. Eiköhän tähän aiheeseen palata vielä Soundinkin sivuilla, joten pitäkääpä lehden kirjapalstaa silmällä.

Lisää luettavaa