Tässä on uusi Yö-miehistö! – Yhtye palaa keikkalavoille taas helmikuussa

13.1.2017 13:18

Joulukuussa Yö-yhtye aiheutti kohinaa antamalla potkut kahdelle pitkäaikaiselle jäsenelleen. Nyt Olli Lindholmin luotsaama bändi esittelee uuden miehistönsä.

Uusina soittajina riveihin astuvat Jussi Turpeinen (kitara) sekä Mambasta tuttu Timo Mynttinen (basso). Rumpalina toimii Ari Toikka ja koskettimissa häärivät Mikko Kangasjärvi ja Jaska Latomaa.

– Daffyn ja Jukin kanssa valitettavasti tiemme erkanivat, mutta toivotan heille mitä parhainta jatkoa! Yö jatkaa uusin vahvistuksin, mutta entuudestaan tutulla tyylillä ja tiellä kohti seuraavia päämääriä, sanoo Olli Lindholm.

Uusi kokoonpano esitellään yleisölle 17. helmikuuta Porista alkavalla kevätkiertueella. Vappuun saakka matkaava kiertue pysähtyy liki 20 paikkakunnalla ulottuen Lapin hiihtokeskuksista Helsinkiin sekä Itämerelle.

Lisää luettavaa