Tekeekö The Who vielä uuden levyn? Pete Townshend ja Roger Daltrey ovat asiasta eri mieltä

Toisin kuin kitaristi, laulaja ei ole kovin innoissaan ajatuksesta.
8.3.2021 15:32

The Who julkaisi viimeisimmän studioalbuminsa vuonna 2019, 13 vuoden tauon jälkeen. Luonnollisesti monet fanit innostuivat ja alkoivat jo toivoa bändin ydinkaksikolta, laulaja Roger Daltreylta ja kitaristi Pete Townshendilta lisää uutta materiaalia.

Townshend on kertonut säveltävänsä jatkuvasti lisää musiikkia ja olevansa avoin myös uuden The Who -levyn ajatukselle. Tuoreessa Uncut-lehden haastattelussa kitaristi sanoo olevansa siihen valmis heti, kun koronarajoituksista vain päästään eroon.

”Sanoitusluonnoksia on jo sivukaupalla. Heti kun hetki on oikea, aloitan hommat”, Townshend toteaa.

Vaan Daltrey on asiasta ihan toista mieltä, kuten käy ilmi samaisesta Uncut-lehden haastattelusta, josta NME-lehti on poiminut kommentit.

”Tuleeko vielä uutta Who-levyä? En tiedä. Ei albumeille ole enää mitään markkinoita. Kaikki puhuvat striimaamisesta, mutta oletko nähnyt, miten paljon artistit tienaavat sillä? Se on pelkkä vitsi”, Daltrey toteaa.

”Oli hienoa, että saimme tehtyä levyn, mistä fanit pitävät ja josta olen oikeasti ylpeä. Mutta sen tekemiseen paloi aivan liikaa rahaa.”

Daltrey on ennenkin kritisoinut striimauksista saatavien tulojen pienuutta. Hän kommentoi aihetta esimerkiksi viime syksynä NME-lehdessä ja neuvoi aloittelevia bändejä pitämään kiinni kappaleidensa kustannusoikeuksista.

”Eihän suoratoistopalvelujen maksamilla korvauksilla voi maksaa edes sähkölaskua. Sinulla voi olla jotain miljardi kuuntelukertaa, ja saat korvaukseksi parinsadan punnan shekin”, Daltrey totesi.

Lisää luettavaa