It’s Hard -albumi (1982) antoi sivumennen ymmärtää The Whon luotsaamisen alkaneen käydä työstä. Endless Wirea (2006) tuskin monikaan uskalsi enää odottaa ja sama pätee yhtyeen uusimpaan. Mutta vaikka WHOn julkaisu saattoi olla epätodennäköinen, niin tervetullut levy toki on.
Roger Daltreyn verevästä laulusta huolimatta WHO on ennen kaikkea Pete Townshendin voimannäyttö. Jo edellisellä levyllä mukana olleet The Whon kiertuekonkarit basisti Pino Palladino ja rumpali Zak Starkey suoriutuvat hekin hyvin keskeisistä rooleistaan. Suhteellisen tuoreista biiseistä koostuva albumi on tuttuine voimasointuineen kaikin puolin pätevä rocklevy, jolla Townshendin kookas itseluottamus ja toisaalta epäluulo albumin vastaanottoa kohtaan ottavat mittaa toisistaan.
Roger Daltreyn verevästä laulusta huolimatta WHO on ennen kaikkea Pete Townshendin voimannäyttö.
Piilo-optimistiselta kyynikolta vaikuttava Townshend herättää kummastusta heti avausraidalla All This Music Must Fade. Kun Daltrey laulaa ”I don’t care, I know you’re gonna hate this song, but that’s fair, we never really got along”, niin onko viesti tarkoitettu yleisölle, medialle vai peräti Daltreylle, jota Townshend kertoo tapaavansa vain The Whon ollessa lavalla.
Guantanamon vankileiri ja Grenfell Towerin tulipalo saavat ansaitsemaansa kritiikkiä, mutta levyltä voi kuulla yhtymäkohtia myös bändin omaan historiaan. Rhythm & blues -kappale Detour on kuin muistutus siitä kuinka Daltrey kelpuutti Townshendin The Detours -yhtyeensä kitaristiksi ja The Who alkoi hahmottua. Palladinon basso murisee John Entwistlen tapaan ja loppusoinnut siteeraavat Who’s Nextin (1971) Baba O’Rileya. My Generationin ”I hope I die before I get old”-ennustus ei Townshendin ja Daltreyn osalta toteutunut, mutta I Don’t Wanna Get Wise ojentaa uhmakkuudelle vielä yhden oljenkorren.
Townshendin laulama lähes maccamainen rakkauslaulu I’ll Be Back on Stevie Wonder -soundisine huuliharppuineen WHOn radikaalein tyylillinen poikkeama. Rockin’ In Ragen raivokkuuden jälkeen albumin päättävän She Rocked My Worldin espanjalaissävyinen tangoisuus on sekin vähemmän tyypillistä The Whota.
